Sivut

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Itsearviointi

Kuten todettua, tämä on ensimmäinen blogini, jota tehdessä olen oppinut paljon uusia blogin tekoon liittyviä teknisiä taitoja kuten kuvien, slide-esitysten ja youtube-videoiden upottamisen, RSS-syötteiden tilaamisen ja blogin mallin ja ulkoasun säätämisen. Blogin ulkoasun olen jo ehtinyt kertaalleen vaihtamaan. Tietotekniset taitoni ovat mielestäni hyvät, mutta blogin käyttö ja erilaisten sisältöjen upottaminen ei ollut niin helppoa kuin olin ajatellut. Bloggerin hallintapaneeli voisi mielestäni olla käyttäjäystävällisempi, ainakaan se ei ole aivan minun logiikkani mukainen. Joillekin pienille, mutta ärsyttäville ongelmille en ole vieläkään keksinyt ratkaisua. Esimerkiksi tekstin välien leveydet eivät meinaa mennä kerralla oikein vaan julkaisun jälkeen täytyy aina palata säätämään. Löytämieni ohjeiden avulla isommista haasteista olen kuitenkin selviytynyt.

Tämä kurssi, yhdessä monimuotoisina verkko-opintoina opiskelemieni APE-opintojen ja muiden valinnaisten opintojen kanssa on antanut paljon valmiuksia verkko-opettamiseen. APE-opintojen, koordinaattorina toimimisen ja Videoneuvotteluteknologian opetuskäyttö -opintojakson myötä Optima-alusta on tullut minulle tutuksi ja olen saanut perustaidot suunnitella ja toteuttaa videoneuvotteluteknologiaa hyödyntävää opetusta. Tools For Teaching in English -opintojaksolla opin lisäksi tekemään opetusvideoita, jotka ovat hyviä virikkeitä verkko-opetukseen. Tämän kurssin myötä olen kehittynyt verkkokirjoittajana ja minulle on herännyt paljon ajatuksia verkko-opetuksen oppimistehtäviin ja somen opetuskäyttöön liittyen. Moodlen aktiviteetit oli myös hyödyllistä opiskella nyt ennakkoon opetusharjoitteluani varten. Jos tulevaisuudessa tulen toimimaan verkko-opettajana niin aloitan yksikertaisesta, kuten tämän blogin kanssa, ja monipuolistan välineitä ja menetelmiä oman osaamiseni kehittyessä.

Kesää odotellessa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti