Korkeakoulussa mediaosaamista ja tekijänoikeuksiin liittyviä asioita opiskellaan tieteellisen kirjoittamisen ja tiedonhankinnan kursseilla. Tietoturva-asiat ovat usein itseopiskelun varassa oppilaitosten opiskelijoille suunnattujen tietoturvaoppaiden avulla. Mediaosaaminen, tietoturvaan ja tekijänoikeuksiin liittyvät taidot ovat keskeisiä opiskelussa ja työelämässä tarvittavia taitoja eikä niitä yleensä opita kunnolla yhden kurssin aikana. Tämän takia olisi hyvä, että niitä harjoiteltaisiin koko opintojen ajan ja kaikki opettajat osaisivat ohjata näiden taitojen kehittymistä.
Kirjoitus- ja muiden opintojen yhteydessä voitaisiin käsitellä myös verkko-kirjoittamista ja hyödyntää verkkoympäristöissä tehtäviä oppimistehtäviä. Näin opiskelijat oppisivat käyttämään aina asiallista ja kontekstiin sopivaa kirjoitustapaa. Kaikkien opettajien olisi myös hyvä osata tiedonhankinnan taitoja, jotta he pystyisivät integroimaan tiedonhankinnan osaksi oppimistehtäviä, ohjaamaan oppilaita tiedonhankinnassa sekä arvioimaan oppilaiden tiedonhankinnantaitoja ja oppimistehtäviä.
Tietoturvaan liittyen korkeakouluopiskelijoita voisin opettajana muistuttaa Oulun yliopiston Opiskelijan tietoturvan pikaohjeessa olevista asioista, kuten hyvien salasanojen valinnasta, kalasteluviesteistä, huolellisuudesta oppilaitoksen tietokoneita ja tulostimia käytettäessä ja muistitikkujen sisällön suojaamisesta tarvittaessa.
Tekijänoikeuksiin liittyen lainaus-, viittaus- ja lähdekäytäntöjä opetellaan mm. tutkielmien kirjoittamisen yhteydessä. Keskeistä on ohjata opiskelijoita copy-paste -tyyppisestä kirjoittamisesta omin sanoin kirjoittamiseen ja hyviin viittauskäytäntöihin. Lisäksi opiskelijoiden tulee hallita kuvien käyttöön liittyvät tekijänoikeudet tutkielmia ja esitelmiä tehtäessä. Verkkoympäristöissä mukaan tulee kuvien lisäksi muiden sisältöjen käyttöön liittyvät tekijänoikeudet. Alla Tarmo Toikkasen (2011) slideshow Tekijänoikeuksista verkossa:
Lisätietoa aiheesta:
Operight
Nuorten Netti
Opiskelijan tietoturvaopas
Tietoturvaoppaita opiskelijalle
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti